TULEVAISUUDESTA JA MENNEESTÄ JA YRITTÄJYYDESTÄ





Olen tässä vähän miettinyt. Elämää ja sen sellaista.

Olen ollut kotona nyt lähes 2,5 vuotta. Se on erittäin pitkä aika näin 25-vuotiaan naisen elämässä. Olin vielä 22-vuotias kun jäin ensimmäisiä kertoja pidemmälle sairaslomalle raskausaikana vuoden 2016 alkupuolella. Jäin joskus rv24 hujakoilla lähes kokonaan pois töistä. Makasin sohvalla ja paijasin vatsaa. Otin hauskoja videoita pyörremyrskystä, joka velloi kahden vauvan muodossa vatsanahan alla. Olin päättänyt, että mahdollisuuksien mukaan haluan antaa näille lapsille mahdollisimman paljon aikaani ja olla kotona niin pitkään kuin elämä sallii.

Nyt olen 25. Lapset jo yli kaksi. Aika kotiäitinä on kulunut hujauksessa, mutta toisaalta onhan tässä myös ollut aikaa miettiä suuria ja pieniäkin asioita elämään liittyen. Eihän tässä kotona voi loputtomiin olla ja toisaalta halu tehdä jotain omaa on poltellut läpi elämän.

Noin kuukausi sitten kiikutin vakkarityöpaikalleni irtisanoutumisilmoituksen. Päätin jättää päivätyöni ja antaa siipien kasvaa yrittäjyyden osalla. Että VALOKUVAUS, OLEN SINUN!

Olen niin kiitollinen kaikista keikoista, yhteistyökuvioista ja tehtävistä, joita olen saanut suorittaa valokuvauksen ja somen ympärillä. Ne ovat auttaneet ymmärtämään ja kartoittamaan itseäni ja taitojani. Nyt aion luottaa täysin niihin ja tehdä kaikkeni myös tulevaisuudessa. Osittain myös siksi, että saisin jatkaa minien kanssa oloa mahdollisimman paljon sekä koska ymmärrän, että onnelliset lapset kaipaavat myös onnellista äitiä. 











<3 N

PS. Jotta tämä postaus ei huokuisi liikaa itsevarmuutta ja taitoa, on kuvitus toteutettu viime päivien kuvilla, joissa oikeastaan kaikki on pielessä : tarkennus, kuvakulma, likaiset naamat ja räkää poskella. Mutta sellaistahan tämä arki toisinaan juuri on.









KAKSVEE



Muistelen, että viime vuonna samaan aikaan elämä tuntui äärettömän kiireiseltä. Kesä kolkuttaa ovella ja minien synttärit veivät jotenkin hirveästi voimia. Vaikka oikeasti mentiin todella yksinkertaisilla jutuilla minimoidaksemme stressin. Ja kivasti meni - kaikilla oli oikeasti kivaa. Perjantai-iltana, eli oikeana synttäripäivänä, juhlittiin sukulaisten kera. Lauantaiaamuksi olimme kutsuneet kaverit kylään ja meininkiä riitti taaperokaverusten kesken. Kyllä se väsymyskin alkoi hiukan painaa itse kullakin....... 





Minit on jo niin isoja. KAKSVEE. 

Fiilikset tällä hetkellä on erittäin innokkaat. Minien kanssa on päivä päivältä hauskempaa toimia ja touhuta. Toki on e-r-i-t-t-ä-i-n haastavia päiviä kun tyyppien OMA TAHTO on välillä niiiiiiiiin hirveän vaikeaselkoista. Silloin meistä kukaan ei tiedä, mitä halutaan, miksi ja miten. Ja sitten kiukuttaa. Kaikki taaperoperheet tietänevät tämän. Onneksi minit osaavat antaa toisilleen tilaa ja yleensä pitävätkin matalaa profiilia jos sisarus heittäityy kovin hankalaksi.








Mutta, että miten hauskaakin meillä on ollut?! On niin paljon tehtävää ja nähtävää. Kaikkea niiiiiin mielenkiintoista ja uutta. Toivon, että tänä kesänä osaisin myös itse pysähtyä nauttimaan mahdollisimman paljon hyvistä hetkistä. Esimerkiksi tämän postauksen kuvien tyyppisistä hetkistä. Katsoa vaan kun toiset kirmaa kieli pitkällä innosta puhkuen luonnossa. Heittelee käpyjä veteen ja hyppii tasajalkaa onnesta. 





Jos voisin äitinä esittää nyt yhden toiveen lapsilleni, toivoisin, että he opettaisivat minutkin tekemään samoin. Elää hetkessä ja nauttia kaikesta ympäröivästä. Unohtaa, että puolentoista sekunnin kuluttua edessämme saattaa taas olla elämääkin suurempi kriisi esimerkiksi väärin sidotuista kengännauhoista. Ihan sama!

-N-

PÄIVÄN PARAS HETKI


Päivän paras hetki. Hiljaisuus. Ja yksinäisyys. Istahdan sohvalle ja uppoudun omiin ajatuksiini. JNE JNE JNE, minkä kaikki päikkäreitä nukkuvien lasten vanhemmat tietää. Päikkäriaika on päivän paras.

Ei paras sen takia, että saa olla vihdoin yksin (EIPÄ) vaan koska nukkuva lapsi on maailman kaunein asia. Joojoo, myönnän tarvitsevani myös itse hetken aikaa levätä päivässä sillä hilkkua vaille kaksvee tyyppien kanssa hengaillu aamusta iltaan on oikeasti melko uuvuttavaa. 

MUTTA parasta on kun olen vienyt minit nukkumaan yhteiseen king size-pinnasänkyynsä ja he rauhottuvat. Odotan hetken sohvalla kuunnellen hiljaisuutta. Sitten hiippailen lastenhuoneeseen ihan vaan katselemaan sitä maailman suloisinta tuhinaa. Monesti minit koisivat kylki kyljessä - aivan kuten pikkuvauvoina. Ah. Vaikka aamupäivä olisi ollut miten rankka tahansa, tämä hetki yleensä nollaa kaiken. Saatan ottaa kuvan joko kameralla tai ihan vain mielikuvissani ja poistun hiljakseen huoneesta. Uusin voimin loppupäivään!


Tämä uudehko harrastukseni on ollut kovin esillä myös Instassa kun eihän noita unikuvia MALTA olla postaamatta mihinkään..................

Nyt palailen kuitenkin nauttimaan tästä hetkestä ja suunnittelemaan viikon kuluttua olevia kaksveesynttäreitä! Voi apua, aika kuluu. Ei siis vain kaksi vuotta vaan myös viime kuukaudet sillä valmistelut ovat lähes nollissa. Saa nähdä mitä tulee!

-N-


Arkisto