Kesäkuu 2019, kolme vuotta lasketusta ajasta

Minit täyttivät toukokuussa kolme. Tänään olisi ollut heidän laskettu aikansa vuonna 2016. Tänään he myös olivat ensimmäistä päivää päiväkodissa. Tämä alkuvuosi on selkeästi ollut käänteentekevä monellakin saralla.


Alkuvuosi vierähti kaiken kaikkiaan jossain.....hmmmmmmmmmmmm.... en kutsuisi sitä sumuksi vaan ehkä väsyneeksi pöhnäksi? Tavallaan ollaan eletty kovin ihanaa aikaa ja ikää minien kanssa, mutta samalla on tuntunut, että arki on todella uuvuttavaa. Ehkä fiiliksen voi kiteyttää siihen, että parhaana mahdollisena läsnäolevana äitinä oleminen on haastavaa kun on hirveä hinku tehdä myös töitä, joita rakastaa sydän sykkien, mutta on kiinni lapsissa 24/7. Tämän takia juuri nyt päiväkodin aloitus tuntuu tulevan aivan oikeaan hetkeen.

Niin ja hehän ovat olleet viimeiset kuukaudet aivan malttamattomia päiväkodin aloituksen suhteen. Heillä on hirveä hinku päästä päiväkotiin muiden lasten kanssa. Ja toivon tämän innon kantavan vielä pitkään.




Mineistä on kasvanut lapsia. Mini-ihmisiä, joilla on hulvaton mielikuvitus ja erittäin luja oma tahto. Sellainen, että tässä on itse kukin saanut kasvattaa omaa kärsivällisyyttään ja hermojaan.

  




 Päiväkodissa minit tulevat olemaan vain muutaman päivän viikossa ja osa hoidosta onnistuu isovanhempien kautta. Kesällä meillä tulee siis jäämään myös jonkin verran perheen yhteistä aikaa, josta tulemme muuten nauttimaan sataprosenttisesti.

Tähän mennessä meidän elämän paras kesä oli 2016, pienten kaksosvauvojen kanssa. Uskallan väittää, että tämä vuosi sattaa vetää vertoja jopa tuolle kyseiselle kesälle. Kattokaa nyt vaikka näitä tämän postauksen kuvia !!!!


-N-





JOULUKUU





Voi joulun odotus. Meillä on takana normaalia rankempia kuukausia. Ei mitään elämää mullistavia muutoksia, mutta kaiken kaikkiaan tämä syksy koitui meidän perheelle kovin väsyttäväksi ja uuvuttavaksi. Jonkin sortin jouluista valoa tunnelin päässä kuitenkin näkyy ja ehkäpä on taas hyvä pysähtyä miettimään omaa ajankäyttöä ja oikeasti iloa tuoviin asioihin keskittymistä.












Tämä joulu tulee olemaan meillä erilainen kuin edelliset. Minit tajuavat jo maailman menosta enemmän ja yhteisiä joulujuttuja on voitu tehdä jo kuun alusta alkaen. Nyt itsenäisyyspäivän jälkeen kävimme perinteisesti ostamassa joulukuusen, joka pääsi koristamaan kotia. Ainoa vain, ettei kenelläkään ole hajuakaan missä kuusenvalot ovat. Niin ja lasipallot jätettiin suosiolla varastoon, joten kaikin kaikkiaan kuusta koristaa vain muutama pallo - jotka nekin pyörivät ennemminkin minien leikeissä.


Eihän miulla oikeastaan edes ollut mitään erityisempää sanottavaa kun, että täällä ollaan kaikesta hiljaisuudesta huolimatta ja innolla odotetaan joulua ja vuodenvaihdetta.




-N-

MUOTOKUVIA JA RAUHALLISIA HETKIÄ







Meidän kesäloma tosiaan on pitkä. Kesäkuun alusta elokuun puoleen väliin. Tai siis "loma", sillä tälle ajalle mahtuu paaaaaljon työtä valokuvauksen osalla. Arkena olemme silti pääsääntöisesti porukalla. Kauniina kesäpäivinä ollaan toki oltu paljon ulkona, muun muassa rannalla tai pyöräilemässä. Mutta sitten on niitä päiviä kun taivaan lisäksi myös mieliala taittaa sävyiltään erittäin tummanharmaaseen.

Tälläisinä päivinä me pyörimme kotisohvalla, voivottelemme elämää ja mietimme, että osaispa sitä vaan tehhä jotain tai lähteä jonnekin. Puolet päivästä menee voivotellessa. Ähhh ja ahhhh ja argghht kun ei meinaa jaksaa, mutta kotonakin seinät alkaa pikkuhiljaa kaatua päälle nelihenkisellä porukallamme.

Yleensä juuri ennen suurimman kotonaoloahdistus-kriisin alkua, päätämme kasata kimpsut ja kampsut ja suunnata johonkin ulos. Monesti pakkautumisvaiheessa kriisi äityy jo seuraavalle tasolle ja lopulta ulos päästessä koko porukalla on niin henkinen kuin kirjaimellinenkin hiki.

TAI SITTEN joskus harvoina, mutta merkityksellisinä hetkinä kaikki ahdistus kaikkoaa ja huomaamme, että aika kuluu kuin siivillä kenenkään kiukuttelematta. Ensimmäisenä sitä miettii, että ei hitsi, miksei meillä ole aina tälläistä. Vasta kohta tajuaa, että tästä on nautittava just nyt.




Ne on niitä hetkiä kun tuntuu, että koko elämän onnellisuus on just tässä ja nyt. Hymysuita ja tyytyväisiä kasvoja. Rakastavia ilmeitä. Puolin ja toisin. Omien hermojen tuntee olevan ainankin miljoona kertaa pidemmät ja joustavammat kuin normaalisti. Tuntuu, että on hölmö kun pitää tätä elämää välillä niin haastavana.




Tälläisinä hetkinä sitä monesti myös joustaa. Saatetaan tehdä jotain normaalista poikkeavaa - kuten valokuvata vanhempien kameroilla. Mutta kukaan ei heittele tavaroita ja revi niitä kaverin kädestä. Kaikki vain keskittyvät olemiseen, joten miksipä ei?






Meillä näihin hetkiin kuuluu toki myös minien keskenään oleminen. He leikkivät yhdessä, kikattavat ja halivat. Silleen, että sydän lepää ja miltei voi unohtaa ne kaikki aiemmat riitatilanteet ja uhmakohtaukset, joiden kanssa on taisteltu viime viikot. Ah.


....


Kunnes ensimmäiset merkit kyllästymisestä alkavat herätä esiin ja suuntaamme pika-pikaa eteiseen pukemaan vaatetta päälle. Pieni vaunulenkki ja ruoka ei tekisikään ollenkaan huonoa. Että hopihopi ja ulos!







Ja sitten vielä loppuun minien päivällä kuvaamat muotokuvat toisistaan. Tästä se lähtee:


-N-

Arkisto