KAMALAN IHANA RASKAUS

Raskausaika kaksosten kanssa. Netistä googleteltuani jo alkuraskaudessa, ajatus oli, ettei siitä voi hengissä selvitä. Pahoinvointi tuplana, väsymystä tuplana, painoa tuplana, kipuja ja kolotuksia tuplana....... Riskiraskaus, mikä riskiraskaus.


Ensimmäinen kolmannes - se ihana pahoinvoinnin täyteinen aika. No joo. Vaikka ensimmäinen (ja ainoa) raskauteni kyseessä niin pahoinvointi olisi voinut olla paaaaaaljon pahempi. Olihan se olo paha, mutta ei niin kamala kuin vauva.fi-palstalla uhottiin (välihuomautuksena se, että luovuin vauva.fi-keskusteluista melko nopeasti ja päätin, etten puutu niihin - HAH, ainahan se Google niitä tarjoaa.....). Väsymystä sen sijaan oli varmaan triplana ja vuorokausirytmini muuttui melko radikaalisti kun simahdin joka ilta yöunille viimeistään yhdeksältä. Aamullakin olisi voinut nukkua ties kuinka pitkään. Päiväunista puhumattakaan.....  Myös ruokahalu alkuraskaudessa oli aivan hervoton. Olisin voinut vain syödä, syödä ja syödän vähän lisää. Toisaalta syöminen myös helpotti pahoinvointia ja säännöllinen ruoka (/napostelu) piti oksennuksen loitolla.


Ensimmäisen kolmanneksen aikana suurin vaiva oli kuitenkin huoli. Aivan järkyttävä epävarmuus siitä, meneeköhän kaikki hyvin. Raskaus oli todella toivottu ja plussa raskaustestissä tuntui epätodelliselta. Varhaisultraanhan mentiin niillä mielin, että pettymyshän siellä on edessä.
Ei tullut pettymystä, vaan sanat "kahdet sykkeethän täällä on". KAHDET ?!!?!?!?!!

Ajatukset pyöri tuolloin kysymysmerkkeinä. Joo, kaksi. Okei, kaksoset. Jaa-a, kaksi lasta. Siis, meille?! Heti alkuun ilmoitettiin, että kyseessä on riskiraskaus ja seuranta tulee olemaan huomattavasti tiiviimpää kuin normiraskaudessa. No, totta kai - RISKIraskaus. Tarkoittaakohan se, että keskenmenoriski alkuraskaudessa on todella suuri? Entä jos ne ei selviä?! Mitä jos toinen ei kehitykkään ja putoaa pois? 

Lähes heti uutisten jälkeen kahden odotuksesta tuli mitä luontevin ajatus. Olisi aivan kamalaa menettää toinen, vaikka olinkin alunperin aina halunnut sen yhden lapsen.



Siinä sitä sitten alettiinkin pelkäämään tuplasti. Kahden puolesta.

Kaikki epäilytti. Miksi pahoinvointi ei olekaan tätä pahempaa? Miksi en oksenna joka päivä? Apuaaaaa, tänään oli vähän helpompi päivä - onkohan kaikki kunnossa?! Toisaalta, ehkä parempi, että keskityin enemmänkin ihmettelemään, miksi en kuole raskausoireisiin, kuin pohtimaan ja pahentamaan niitä todellisia oireita. Olihan se silti nimittäin aika rankkaa. Aika.....


Noh, sitten koitti se kauan ja hartaasti odotettu nt-ultra. Sitä aiemmin olimme käyneet vain varhaisultrassa, jossa tosiaan todettiin raskaus ja kaksi sikiötä. Niin ja neuvolassa tietysti.

Tässä vaiheessa jännitys olikin jo ultimaattisen suuri. Mitä jos ultrassa paljastuisikin jokin ongelma tai jommalla kummalla ei olisikaa kaikki hyvin? Kaikki kuitenkin oli hyvin ja vanhemmat tietysti saivat hengähtää vihdoin todella syvään. Ehkä siinä sitten vihdoin osasi vähän antaa periksi sille hervottomalle pelolle. Maha alkoikin jo näkyä sen verran, ettei raskautta enää oikein voinut pitää salassa. Tuossa vaiheessa, marraskuun loppupuolella, julkistimmekin asian.

Ultrassa selvisi niskaturvotus oli ok ja muutkin tarkistettavat asiat. Sikiöillä näkyi selkeästi kaiken olevan omaa, niin pussit kuin istukatkin. Di-di-raskaus siis. Tuolloin ei sitä kylläkään edes tiennyt mistää dideistä ja monodistä sen enempää.

Raskaus jatkui kovin nälkäisenä.


Rakenneultraa saatiinkin taas odottaa ja odottaa. Odottavan aikahan on pitkä.... Vuosikin vaihtui välissä. Tammikuun ultrassa onni oli kuitenkin taas matkassa, kun kaikki osoittautui olevan oikein hyvin. Molemmilla.

Ja kysyyttiinpä tuolloin sukupuoliakin. A poika, B tyttö. No nii-in, niinhän se miustakin tuntui ihan loogiselta. Kai sitä jotenkin osasi pienessä mielessä aavistaa näin. Ja taas tuli tirautettua pari kyyneltä.


Olo alkoi jo tammikuussa olla melko hankala. Ei enää pahoinvointia, kuten alkuraskaudessa, mutta seisomatyö ja liikkuminen alkoivat tuomaan kuvioihin supistuksia, jomotusta ja erinäistä kipua. Maha oli jo sen verran iso, että alkoihan siinä pikkuhiljaa jo ihmiset kyselemään, että milloinkohan syntyy. No laskettu aikahan on vasta kesäkuun alussa....

Rakenneultran jälkeen äitipolin kontrolliultria alkoi olemaan noin neljän viikon välein. Muutamassa seuraavassa ultrassa sukupuolet vahvistettiin. Silti aloin epäilemään, kuinkakohan tarkka arvaus voi olla. Joka kerta kaikki myös osoittautui olevan hyvin ja vauvat kasvoivat keskikäyrillä (eli olivat kokoajan kaksosiksi todella hyvän kokoisia). A-vauva joka ultrassa passelisti raivotarjonnassa ja B-vauva vaihdellen poikki- tai perätilassa. Mamma vaan alkoi väsyä pikkuhiljaa ja ensimmäitä kertaa sairaslomaili helmikuun alussa. Helmikuun loppupuolella jäinkin viikon sairaslomalle ja sen jälkeen pitämään vanhoja lomiani pois. Lomien loppuessa olikin jo rv28 saavutettu ja äitipolilta kirjoitettiin sairauslomalle äitiysloman alkuun saakka. Tuosta lähtien myös ultria alkoi olemaan kahden viikon välein.

Toisin sanoen oli muuten pitkä kevät kotona. Vaikka en minkäänlaista vuodelepomääräystä saanutkaan, sillä supistukset eivät kypsyttäneet paikkoja (oi voi käynnistyksen ja synnytyksen yhteydessä olisi ollut niiiin kiva jos vähän olisi edes paikat olleet kypsät.....), piti kevät sisällään erittäin paljon lepoa ja kotona oleilua. Ihme kyllä, tylsää ei ollut. Aloin elämään kunnon vauvamaailmassa, missä ajatukset täytti vain ja ainoastaan vauvat

Facebookissa päädyin suht pieneen kaksosodottajien vertaistukiryhmään, josta kevään aikana tuli melko korvaamaton. Tuntui ihanalle jakaa ajatuksia muiden monikko-odottajien kanssa ja samalla seurata muiden raskausaikaa sekä pitkin kevättä syntyviä vauvoja. Porukkahenki senkun kasvoi pikkuhiljaa ja nyt synnytyksen jälkeen (hyvän) vertaistuen arvon vasta ymmärtääkin !


Siinähän se kevät sitten kuitenkin kului huomaamatta masua kasvatellen. Olo kävi rankemmaksi ja askel hidastui. Kolotukset myös lisääntyivät ja liitoskivut saivat monena päivänä jäämään kotiin.

Vihdoin toukokuussa ilmat lämpenivät ja kesä näytti alkavan. Muutamana päivänä ehdinkin makoilla auringossa (ja väri muuten tarttui aivan ennennäkemättömän tehokkaasti !!!) ja suunnitella mukavia viimeisiä viikkoja ulkona köllötellen. Päätin nauttia täysin siemauksin.


Siinä sitten tasan rv36 suunnitelmiin tulikin pieni muutos kun jouduin raskausmyrkytyksen takia osastolle makaamaan. Perjantaista maanantaihin tilannetta seurattiin ja päätettiin aloittaa käynnistys. Siinä sitten käynnisteltiin ja kärsittiin kunnes keskiviikkoiltana saatiin vauvat kiireellisellä sektiolla maailmaan.

Ja raskaudesta oli jäljellä enää lörppömaha ja kaksi kolmikiloista maailman rakkainta vauvaa.

PS. kuvat eivät ole aikajärjestyksessä !

N

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Arkisto