MINIEN HUONE




Minejähän odotteli jo ennen syntymää ihan oma huone. Oli odotellut jo useamman tovin (=vauvojen huone toimi lähinnä työhuoneena sekä varastohuoneena kaikelle epämääräiselle tavaralle muutaman vuoden ajan). Raskausaikana päätin, että huone on saatava valmiiksi ennen minien syntymää. Projekti alkoi joskus siinä rakenneultran tienoilla ja tuli päätökseen muutama viikkoa ennen h-hetkeä.


Koska kotimme kulkee koko asunnon läpi melko valko-harmaa-musta-sävytteisenä, ei minienkään huoneesta haluttu tehdä kovin siitä poikkeavaa. Valkoiset seinät saivat jäädä ilman tapettia ja huonekalut haluttiin ehdottomasti valkoisina.

Ja kaikkihan alkoi sängyistä. Näimme netissä Brion Sleep-sängyn, josta innostuimme samantien. 140 senttimetriä pitkä pinnis, josta saisi myöhemmin poistettua laidan kerrallaan ja lopulta käyttää myös juniorisänkynä. Vitsit miten kätevä! Sitten se ongelma kuitenkin iski päin kasvoja kun ymmärrettiin, ettei Brio enää valmista huonekaluja ja sängyt ovat melkolailla loppuunmyyty. HÖH! Netistä löytyisi joitain kappaleita käytettyinä eli olisi jäätävä kyttäämään.

Sitten eräänä vilpoisena päivänä muutama päivää ennen rakenneultraa kävimme eräässä paikallisessa lastentarvikekaupassa ja siellä se oli. Kaiken muun roinan takanta/alta pilkotti koottu valkoinen Sleep-sänky! Ei siinä taidettu paljoa miettiä, kun jo olimme menossa kassan kautta kotiin kyseisen sängyn kanssa. Tiedostaen, että toinen samanlainenhan on aivan pakko saada jostain. Ja toistahan metsästettiin ja soiteltiin ympäri Suomea lastentarvikeliikkeisiin tiedustellen, josko jonnekin muuallekin olisi vahingossa jäänyt yksi sänky varaston perukoille. Lopulta toinen valkoinen pinnis löytyi Länsi-Suomesta ja yritys suostui postittamaan sängyn meille.

Suuren metsästyksen jälkeen keskeneräisessä makkarissa seisoi usean viikon ajan yksi kasattu pinnasänky ja toinen makasi paketissa lattialla - ihan vaan jos vaikka jotain sattuisi niin olisi helpompi palauttaa (säilytimme melko pitkään suurinta osaa minien varusteista varmuuden vuoksi ostopakkauksissaan ihan vaan jos jotain olisi käynyt......). 


Ja ollaan muuten tyytyväisiä! Tähän saakka minit ovat nukkuneet samassa pinniksessä poikittain ja vierekkäin. Kohtapuolin pituutta alkaa olla sen verran, että pitänee siirtyä nukkumaan pituussuunnassa. Käytössä olevassa sängyssä on myös Brion keinutossut, joiden avulla sänkyä voi heiluttaa. Nekin ehdottoman hyvät keksinnöt!


Hoitopöytänä meillä on kaksi Ikean korkeampaa Malm-lipastoa (joop, juuri niitä, mistä vasta oli uutisissa, että Jenkeissä lipastot vedettiin myynnistä pois kun aiheuttivat lapsikuolemia....). Lipastot on laitettu selät vastakkain ja tasolla pidetään hoitoalustaa. Kuvat on otettu ennen minien syntymää ja tällä hetkellä lipastojen päältä löytyykin yleensä myös erinäinen määrä hoitotarvikkeita ja minien vaihtovaatteita.

Laatikoissa onkin hyvin tilaa säilyttää niin vaippoja,vaatteita kuin muitakin minien hoitoon liittyviä tavaroita. Kun itse hoitotasoa ei enää tarvita, on lipastot tarkoitus siirtää perinteiseen malliin seinää vasten.

Meidän tapauksessa tämä on ollut erittäin oiva hoitopöytäratkaisu myös korkeutensa puolesta, eikä kaksimetrisen isinkään selkä ole kärsinyt kyykistelystä.


Ja täytyihän tuonne minien luokse saada jonkinsortin nojatuoli tai sohva, joten päädyimme siirtämään vanhan ja kuluneen avattavan divaanisohvamme, ilman divaaniosuutta, tuonne. On nimittäin parit unet tullut otettua tuossa. Ruma se on kuin mikä, mutta eipä tarvitse pelätä likaamista. Odottelen kyllä innolla, että jossain vaiheessa kyseinen kauhistus voidaan luovuttaa kaatopaikalle!




N

2 kommenttia :

  1. Ihanan rauhallinen huone! Hyvä idea noi malmit tolleen :) omasta lastenhuoneesta haaveillen, meitä nukkuu kohta neljä samassa huoneessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja on kyllä todettu käytännöllisiksi noi Malmit! Yllättävän paljon nimittäin vie tilaa kahden vauvan hoitotarvikkeet ja noissa laatikoissa onneksi riittää sitä tilaa :)
      Meillä tuo huone odotti asukkaita useemman vuoden ja pitää olla onnellinen, että on vieläpä suht tilava huone niin molemmat minit sinne tulee mahtumaan jonkin aikaa!

      Poista

Arkisto