JUST NYT - AJATUKSIA TÄSTÄ HETKESTÄ


Kun raskaus oli vain unelma ja kaukainen, lähes mahdottoman tuntuinen toive, elettiin pitkään "sitten kun-elämää". "Sitten kun meillä on lapsia". "Sitten kun me tullaan raskaaksi". "Sitten kun meitä on kolme".  Jossain vaiheessa "sitten kun" vaihtui "jos vaikka"-elämään. "Jos meille vaikka tulee lapsia". "Jos me vaikka tullaan raskaaksi". "Jos meitä vaikka on sitten kolme".


Keväällä 2015 päätettiin tehdä muutoksia ja luopua siitä ainaisesta jossittelusta. Vaikka ääretön toive perheestä ei kadonnut minnekään, päätettiin yrittää elää siinä hetkessä. Yhdistettiin vihdoin ja viimein taitomme kameroiden kanssa ja aloimme valokuvaamaan yhdessä niin häitä kuin muitakin kuvauksia. Löysimme nopeasti loistavan yhteisen sävelen dokumentaarisen hääkuvauksen saralla. Pääsimme lyhyellä aikataululla ikuistamaan useiden parien tärkeimpiä päiviä ja hetkiä. Ja samalla pikkuhiljaa jo täytimme myös tämän kesän varauskalenteria. Miettimättä pätkääkään "jos vaikka".


Viime kesänä elettiin ja nautittiin yhdessä. Valokuvattiin muille ja itselle, kuntoiltiin kuntosalilla, jopoiltiin, tehtiin ex tempore-reissuja useampaan otteeseen, käytiin Flowssa ja kahden viikon Madeiran reissulla. Innostuttiin luonnon kauneudesta ja alettiin suunnitella kajaakin hankkimista ja reissua Islantiin. Miettimättä pätkääkään "jos vaikka".


Syksyllä vietimme kesälomaa tosiaan Madeiralla. Kiersimme saarta ihastuneina, rakastuimme sen luontoon ja nautimme lomasta. Reissu vahvisti haluamme elää hetkessä ja nauttia kaksinkeskisestä elämästämme. Miettimättä sitä hemmetin "jos vaikkaa".



Loppujen lopuksi ei mennyt montaa viikkoa tuon kyseisen hyvänmielen loman jälkeen kun oltiinkin jo rakenneultrassa kuulemassa ne historialliset sanat "En tiiä kuinka paljo ymmärrätte tästä ultrakuvasta, mutta kaksihan täällä on"! Klisee tai ei, voihan se olla, että tietynlainen stressittömyys auttoi.

 Siinä sitten loppui hyvin alkanut kuntosalitreeni kaksosraskauden johdosta melko seinään, jopoilukin jäi ja tämän kesän hääkuvakeikat piti perua. Kajaakin hankkiminenkin piti jättää jonnekin tulevaisuuteen. "No joskus myöhemmin sitten".  Mutta ei ne haitannut. Vihdoin oltiin siinä, mihin oltiin tähdätty ja, mitä oltiin niin paljon ehditty jossitella ja olla jossittelematta.


"Sitten kun meitä on kolme" vaihtui yhtäkkiä siihen, että "nyt kun meitä on neljä". Parempi, vahvempi ja onnellisempi perhe kuin koskaan.

Mutta minien tultua, taisi käydä perinteiset. "Sitten kun nää vähän kasvaa". "Sitten kun nää alkaa nukkumaan vähän pidempiä unia". "Sitten kun nää oppis hymyilemään". "Sitten kun näitten kanssa voi leikkiä". "Jos meillä olis kesämökki".......... Ja mitä vielä.


On se vaan niin surullista. Jossittelu siis. Ihan kun ikinä ei voisi olla tyytyväinen vaikka oikeasti kaikki on just niin hyvin, kuin vaan voi olla.

Meitähän onnisti kahdella maailman ihanimmalla mini-ihmisellä, joiden kanssa meidän on mahdollista jakaa monet monet tulevat vuodet. Nyt meillä on kuitenkin käsillä hetket, mitä ei enää nauhurilla kelatakaan takaisin. Minit on kerran pieniä ja me ollaan kerran (JUST NYT) seitsemänviikkoisten söpöläisten (/kiljukaulojen) vanhempia.



Loppujen lopuksi vaikka Islantiin ei ollakaan lähdössä kesälomalle, on miulla meneillään nyt elämäni pisin loma. Luultavasti ensimmäinen ja viimeinen kerta kun saan ihan vain keskittyä perheeseen ja kotiin vähintään vuoden ajan. Samoin M:llä on mahdollista olla kotona koko kesä meidän kanssa kotona niin auttamassa, kuin nauttimassakin. Eihän näitä hetkiä enää uudestaan eteen tule. Kuntosalitreeni on vaihtunut pitkiin päivittäisiin vaunulenkkeihin. Kamera kulkee mukana lähes kaikkialle ja kovalevy täyttyy tärkeistä kuvamuistoista. Toisaalta varauskalenterimme vuoden 2017 hääkuvauksille on avoin kaikille tuleville suunnitelmille.

Toki juttuja tehdään tänä kesänä vähän pienemmällä kaavalla ja valmiudella myöhästyä aikataulusta, vaihtaa vaippa tai pari, syöttää vauva jos toinenkin jos tarve iskee.


Täten vannon itseni ja M:n puolesta, että tämä kesä, ensi syksy ja tulevat vuodet muistutetaan tasaisin väliajoin itseämme pysähtymään tähän hetkeen. Ehkä sitä vielä joskus vuosien päästä jopa muistelee kaiholla näitä hetkiä kun kotona on kaksi kurkku suorana huutavaa vauvaa, kenen tuskaan ei tunnu auttavan mikään muu kuin kolmen tunnin sessio jumppapallolla pomppimista. Onneksi on valokuvia muistuttamassa myös siitä, että kyllä sitä ehdittiin nauttia välillä grilliruoastakin ulkona.....
  

.....ja valokuvia muistuttamassa siitä, että kyllä se nukkuva lapsi vaan on maailman suloisin asia.


N

1 kommentti :

Arkisto