SIINÄ KAKSI MISSÄ YKSIKIN


Jo odotusaikana sitä niiiiin vihattua ja korvia raastavaa kommenttia alkoi kuulla sieltä sun täältä. "Siinähän ne kaksi menee missä yksikin". ANTEEEKSI ?!


Vaikka olenkin vahvasti sitä mieltä, että vauva-arki olisi voinut näinä ensimmäisinä viikkoina olla huomattavasti haastavampaakin kahden vauvan kanssa, en todellakaan menisi allekirjoittamaan kyseistä lausahdusta. Siis ihan oikeasti..... Eikai joku luule, että menee.

Tai meneehän ne kaksi missä yksikin sinänsä kun puhutaan, että kaksosten vanhemmista tulee välttämättä maailmanmestareita asioiden suorittamisessa sieltä, missä aita on matalin. Kun ei sitä vaan pysty ihan samalla tavalla pitämään pikkuista 24/7 sylissä ja tuoksutella suloista vauvantuoksua vuorokautta läpeensä. Tai voi, mutta sitten tarvitsee kyllä jo jonkinmoisen ulkopuolisen kodinhoitajan, joka kodinhoidon lisäksi myös tarjoaa ruuan nenän eteen, täyttää vesipullon ja rapsuttaa jalkapohjaa kun kutisee. Ihan vaan kun edes äideillä ei valitettavasti ole kuin kaksi kättä. Ja yksi syli. Surullista, mutta totta.



Kun vauvat elävät samassa rytmissä - syövät, nukkuvat ja parhaassa tapauksessa kakkaavatkin samaan aikaan - jää vanhemmille hiukan omaakin aikaa. Sen verran, että joskus ehtii hiukan levähtääkin. MUTTA auta armias kun iskee ruoka-aika ja yhden nälkäisen vauvan sijaan ruokaa vaatii kaksi huutavaa pientä maitohirmua. Molemmilta kun pitäisi yleensä vaipatkin vaihtaa ja valitettavasti tässäkin tapauksessa äitillä (/isillä) on vain kaksi kättä :( Toinen nälkäinen raukka joutuu siis asettumaan jonoon. Auta armias sitä raukkaa, joka joutuu jonottamaan ruokaa. Voiko mikään olla kurjempaa pienelle vauvalle?!? Nuo minuutit tuntuvat niin äidistä (/isistä) kuin vauvoistakin vähintään kestävän ikuisuuden. Siksi kaksosten äiti (/isi) oppiikin pikimmiten erittäin näpsäkäksi vaipanvaihtomasiinaksi. Ihan vaan, ettei kaikkien korvat menettäisi kuuloa.

Noh, sitten se syöminen. Imettäessä avainsana olisi tandem. Maitobaari auki ja molemmat vauvat tiskille. No, omalla kohdalla valitettavasti pienten kanssa tuo on vielä tuntunut suhteellisen haastavalle ja meillä onkin vielä pidättäydytty syömään vuoron perään.

No kurjaahan on sekin kun kaksi pientä samassa rytmissä elelevää sisarusta haluaisi sitä huomiota heti tässä ja just nyt. Halkeeppa siinä sitten kahteen osaan..... Ja heilutteleppa siinä sitten leluja ja ilmeile kaikille halukkaille.



Sittenhän ne pikkuiset söpöläiset saattavat elää eri rytmissä. Ei tarvitse jonotella niin paljon, kun toinen saattaa vielä nukkua kun toinen haluaa syödä, puhtaan vaipan taikka läheisyyttä. On helppo antaa huomiota just sille yhdelle vauvalle henk.koht. Ja on myös helpompi rauhoitella ja hyssytellä, jolloin sekä vauvalla on mukavampaa, mutta myös vanhempien korvat säilyvät terveinä pidempään. On myös helppo toimia yksin ilman apukäsiä.

MUTTA, siinähän se päivä sitten meneekin. Toinen nukkuu ja toinen valvoo kaivaten äitin (/isin) kaiken huomion ja kohta vaihdetaankin jo vuoroja. Tässä tapauksessa äiti (/isi) ei oikeastaan lepää ollenkaan vuorokauden aikana. On oltava super kiitollinen jos tunnin saa nukutuksi putkeen.

Mutta tässä vaihtoehdossa saa myös nauttia niistä ihanista vauvantuoksuisista hetkistä molempien minien kanssa ihan kahden kesken. Jättämättä toista huomiotta tai joutumatta odotuttaa.



Todellisuudessahan kumpikaan yllämainituista rytmeistä ei toteudu sataprosenttisesti. Meidän seitsemän viikkoa ovat olleet täynnä niin samaa kuin eri rytmejäkin. Välillä kaikki tapahtuu sekuntilleen samassa rytmissä, välillä taas kaikki tehdään aivan päinvastaisessa järjestyksessä.

Samassa sängyssä nukkuvat minit alkavat ähisemään ja puhisemaan öisin lähes samaan aikaan, herätellen toisensa oikeastaan poikkeuksetta. Silloin herää meillä koko porukka, hoidetaan syöttörumba tehokkaasti yhteistyössä miehen kanssa molemmille mineille, jonka jälkeen koko poppoo pääse jatkamaan unia. "Pääsee jatkamaan unia" on jokseenkin väärä ilmaisu, sillä yleensä jompaa kumpaa perheemme pienintä jäsentä ei voisi tuossa vaiheessa vähempää kiinnostaa nukkuminen. Joskus taistellaan pidempään, joskus ei tarvitse kamppailla unen vuoksi ollenkaan. Joskus ensin kamppaillaan toisen kanssa, jonka jälkeen toinen valvoo loppuyön. Siinä sitä sitten hymyillään ja purraan huulta muistutellen itselle, että "tässähän nää kaksi menee missä se yksikin menis." Justjuu, arvatkaa vaan.



MUTTA. Vaikka en usko, että kaksi ei mene siinä missä yksikin seitsemänviikkoinen vauva menisi, en todellakaan valita. En pätkääkään. Vaikka kieltämättä joinain yön pitkinä ja väsyneinä tunteina miettii, että hemmetti olis helppoa yhden kanssa.

MUTTA. Mikä on se onni, mitä vanhemmat saa ammentaa vastasyntyneen vauvansa ihailusta? Jep, juuri se maailman paras tunne, minkä vain äidit ja isät tietävät. No, tällä hetkellä meidän koti on täynnä sitä tunnetta. Tuplana, kaksinkerroin, kaksinverroin, kaksosten verran.

Puhutaan tuplaonnesta. En oikein perusta siitä sanasta, mutta tottahan se on. Meillä nimittäin rakastetaan tällä hetkellä niin samassa kuin eri rytmeissäkin ja ollaan onnellisia ihan jokaisessa mahdollisessa rytmissä. Tuplana.



N

PS. Kattokaa nyt niitä - parhaat kamut for life, voisko olla mitään parempaa

4 kommenttia :

  1. Miun mielestä on yhtä ärsyttävää sanoa, että yksi olis helppo. Kaksosten äideillä ei oo yhtään enempää kokemusta siitä yhdestä lapsesta kun yhden äidin lapsella kaksosista (jos puhutaan esikoisista). Miun mielestä se "helppous" johtuu kyllä muista asioista kun lasten määrästä. Esim. Osallistuuko isä lasten hoitoon, onko siulla mahdollisuutta ikinä omaan aikaan, onko lapsella koliikki, onko vanhemmat/lapsi sairaita, taloudellinen tilanne, lapsen unet ja tyytyväisyys yms. En yhtään epäile ettei kaksosten kanssa olisi välillä rankkaa, mutta kokemuksesta voin sanoa että ei yhdenkään vauvan kanssa aina HELPPOA ollut.

    -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ei väitetä todellakaan! Jokainen perhe on erilainen ja jokainen tilanne myös :) Koko kirjoitus on osittain kirjoitettu pilke silmäkulmassa, haluamatta sen enempää valittaa omasta tilanteesta, kuin vähätellä muidenkaan haasteita!

      Ja se, että joskus mielessä käy miten "helppoa" yhden kanssa olisi, on loppujen lopuksi vain utopinen ajatus ja vitsi - ei vakavasti otettava ajatus. Ei sitä tosiaan voi tietää, millaista elämä edes olisi.

      Blogi kertoo meidän kaksosarjesta ja nämä ajatukset ovat välillä aika keskeisiä siinä - vähättelemättä ketään muita!

      Poista
  2. So true :D Voisinpa sanoa, että siitä se helpottuu ajan kanssa - no tavallaan, mutta ei kuitenkaan. Elättelen toiveita, että joskus tulevaisuudessa kaksi menisi siinä missä yksikin - tosin aina tulee varmasti olemaan omat kommelluksensa :) Mutta sepä, kun ei sitä vaihtaisi eikä edes tee mieli valittaa, koska onhan ne ihania kaksinverroin <3 Joku joskus totesi, että kaksosten saanti on parasta ja pahinta mitä hälle on tapahtunut - allekirjoitan sen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tavallaan sitä tosiaan elättelee toiveita, että kyllä tää tästä helpottuu ja muuttuu enemmän "siinä kaksi missä yksikin"-meiningiksi, mutta voipi olla, ettei sellasta aikaa ihan hetkeen ole tulossa.... Joskin hyvä näin, kun oliskohan sillon näistä enää tuplana iloakaan ;)

      Poista

Arkisto