TYYNTÄ MYRSKYN JÄLKEEN


Meillä on asunut tällä viikolla neljä kiukkuista persoonaa. Kaksi vähän pienempää ja kaksi vähän isompaa. Aina on kiva syyttää muita, joten syytetäänpä tällä kertaa minejä. Heitä kiukuttaa niin meitäkin kiukuttaa. He ei nuku - me ei nukuta. Mutta tänään olkoon päivä aivan erilainen.

Neiti B nimittäin nukkui viime yönä kauniit 8,5 tunnin unet ja A heräsi tuolla välillä vain kerran syömään. Yö meni siis silkalla yhden pysähdyksen taktiikalla ja pitkästä aikaa koko perhe heräsi yhdessä kahdeksan jälkeen aamulla virkeinä kuin mitkäkin peipot!


Mehän sovittiin, että tästä blogista tulee silkka hyvän mielen blogi. Sellainen, missä unohdetaan valittaminen ja ketutuksen aiheet. Samoin sovittiin, että sama linja otetaan ihan koko elämässä. Jep! Pakko myöntää, että on kyllä välillä tehnyt tiukkaa pitää mieli positiivisena. Minit ovat olleet täysin eri rytmeissä - jos mistään rytmeistä edes voi puhua. Yöt on valvottu vuorotellen jommankumman kanssa ja univelka on vain kasvanut kasvamistaan. Huutoa riittää minien puolesta ja vanhemmilla taas välit ovat välillä olleet niin jäässä, ettei enää sanojakaan tunnu löytyvän.



Sitten tuli viime yö. Ja mullisti taas kaiken. Kaikki alkoi jo eilen iltapäivällä kun minien täti tuli meille kylään. M teki ruokaa ja saimme syödä yhdessä ruokapöydän ääressä kun täti viihdytti minejä. Ruokailun päätteeksi minit pääsivät vielä vaunulenkille ja me M:n kanssa suuntasimme päiväunille. B olikin huutanut pitkin vaunulenkin ja kotiin saimmekin kaksi nälkäistä vauvaa. Ilta meni hyssytellessä ja sitten tuli tuo mullistava yö.

Ja aamulla olo oli kuin uudestisyntyneellä.




Kai se on myönnettävä, että vauva-aika raastaa parisuhdetta. Uskon, että pahin on vielä edessä ja kaikkea saattaa tulla vastaan. Mykkäkouluja, riitoja, huutoja, kirosanoja ja kyyneleitä. Silti meillä on paras parisuhde, mitä voisin toivoa. Vaikka minit sitä hetkittäin hiukan horjuttavatkin, kyllä ne myös vahvistavat.

Aamulla käveltiin yhdessä minien pinnasängylle katsomaan hiljalleen heräileviä söpöläisiä. Silloin meidän koti oli täynnä onnea ja rakkautta. Ei haitannut vaikka vähän on sotkuista ja vähän on likaista. Eikä päällimmäisenä mielessä todellakaan ollut yhdenkään meidän itku tai huuto.



Tänään M:n äiti on tulossa työpäivänsä jälkeen hakemaan minit vaunulenkille. M pääsee tekemään perinpohjaiset ruokaostokset ja mie ehkäpä voisin siivota hiukan kotia. Meillä ei nimittäin oikeasti ole ihan yhtä siistin näköistä kuin kuvat antaa ymmärtää......... Vaikka kuinka haluisin, mutta ei se vaan tässä vilskeessä onnistu. Ehkä sitten joskus. Sitten kun miulle kasvaa supervoimia.

Supervoimista puheenollen, tänään on tasan kuukausi jäljellä siihen, kun M aloittaa työt. Suomeksihan se tarkoittaa sitä, että itse jään minien kanssa kolmistaan kotiin. Saa nähdä, mikä riemu siitä sitten repeää. (Hmmmmmm, olikohan se sittenkin itku, mikä repeää???) Yritän kylläkin suhtautua syksyyn mahdollisimman rennosti ja uskon selviäväni loppujen lopuksi kaikesta. Kyllä hätä keinot keksii, eikö?


Kaikessa utopiassaan haluan kuitenkin uskoa, että syksy on kaunis. Ulkona on kivoja ulkoilukelejä ja päälle kolmikuisten minien kanssa ulos lähtimenen käy miulta muitta mutkitta. Päivät pitkät käydään käppäilemässä kaupungilla, juodaan kahvia ja tavataan kavereita. Valokuvataan blogiin ja instagramiin hienoja kuvia, joissa virkeän näköinen äiti ja iloiset lapset hymyilee. Päivällä nukutaan pitkät päikkärit kolmestaan ja nautitaan ruoka samaan aikaan. Siinä samassa äiti vähän siivoilee ja järjestelee kotia - muuttaa sisustusta ehkä hiukan talvisemmaksi. Blogin päivittämisen lisäksi minien vaatekaappi täyttyy tyylikkäistä vaatteista ja joka päivä ollaan niin trendikkäitä, että!!! Isin on kiva tulla töistä kotiin kun perhe odottaa onnellisena. Vaihdetaan pusut ja halit ja minit pääsee vihdoin leikkimään isin syliin.

Huh, nyt olen kirjoittanut ylös mietteeni tulevasta syksystä. Katotaanko kuinka moni asia toteutuu? Ei, ei katota. Ollaan tyytyväisiä siihen, mitä tuleman pitää. Vaikkei se sisältäisi yhtään ylläolevaa juttua.




N
Follow my blog with Bloglovin

1 kommentti :

  1. Jep, kyllä se vauva aika raastaa parisuhdetta mutta kyllä ne lapset myös yhdistää tosi erityisesti :) hyvä siitä syksystä tulee :) pitää muistaa olla itselleen armollinen ja mennä omien voimavarojen mukaan :) mullakin alkaa elokuussa arki kahden kanssa kun isi menee taas kouluun. Tosin ensin tää toinen pitöis saada pihalle :D

    VastaaPoista

Arkisto