ULKOMAALAINEN ISI

"Paluumuuton ovi sulkeutui" Kaleva 3.7.2016
Onneksi ehdin!


Olen kohta 20 vuoden ajan taistellut identiteettini kanssa. Olenko venäläinen, suomalainen vai jotain siltä väliltä? Olen todellakin jotain siltä väliltä. Jo muutama vuosi Suomeen muuton jälkeen lakkasin olemasta venäläinen Venäjällä, olin sielläkin jo outolintu. Suomessa tulen aina olemaan jonkin sortin maahanmuuttaja. Vasta viime vuosina olen lakannut yrittämästä laittaa itseni mihinkään lokeroon, luovutin.



Tullessani Suomeen helmikuussa 1998, menin 7-vuotiaana tavalliseen suomalaiseen kouluun ensimmäiselle luokalle lappeenrantalaisessa lähiössä. Vaikka koin melko vähän "ryssävihaa", tunsin kuitenkin oloni ulkopuoliseksi koulussa. Vasta siirtyminen suomalais-venäläiseen kouluun auttoi määrittelemään identiteettini suuntaa, olin juuri se tyyppi venäläisten ja suomalaisten välillä.

Harrastukset olivat hiukan erilainen ympäristö. Ei tuntunut siltä, että kaikki ympärillä tuijottaa "mamua", ei tarvinnut puhua rikkinäistä suomea, sai keskittyä suorituksiin. Jatkoin Venäjällä aloitetun kilpatanssin, harrastin uintia ja purjehdusta. Noista kaikista muistan vain tanssiparini välillä nauraneen minun erikoiselle suomen kielelle.



Peruskoulun ja lukion jälkeen työelämä vei mennessään - ja edelleen ollaan samalla tiellä, syksyllä menossa työssäoppimaan vanhaan kouluuni. Voisi kuvitella kaduttavan myöhemmin, ettei lähtenyt lukion jälkeen opiskelemaan jotain järkevää, mutta siinä tilanteessa en olisi osannut lähteä opiskelemaan mitään järkevää. Taustalta puuttui niin taloudellinen tuki, kuin vanhempienkin esimerkki. Vaikka vanhempani olivat kouluja käyneitä ihmisiä Venäjällä, Suomessa työllistyminen oli  erittäin haastavaa. Arvostan vanhempiani suuresti siitä, että he kasvattivat minusta näinkin hyvin pärjänneen tyypin. 26-vuotisen elämäni aikana olisin voinut ottaa monta askelta väärään suuntaan, ja olisin nyt täysin erilaisessa elämäntilanteessa, jos en suurissa ongelmissa.



Riittääkö 18 vuotta sitten suomalaistumiseen? Joiltain osin kyllä.  Jo parin vuoden ajan olen pystynyt syömään mämmiä. Jääkiekon MM-kisoissa kannustan Suomea. Tykkään suomalaisesta muotoilusta ja valkoisesta kodistamme. Nautin hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta - unelmani on erakoitunut elämä kesämökillä.



Eräs työkaverini esitti minulle pari kuukautta sitten kysymyksen, joka pisti miettimään. Opetanko lapsille venäläistä kulttuuria? Erittäin mielenkiintoinen kysymys. Mitä on venäläinen kulttuuri, onko se viina ja kaviaari, voitonpäivä 9. toukokuuta, vai venäläinen ruoka? Kuten suomalaisetkaan perheet eivät opeta lapsilleen kaikkia suomalaisuuden stereotyyppisiä ominaisuuksia, en minäkään tule opettamaan venäläisyyttä kuten ulkomaalaiset sen näkevät. Olen suomalaistunut sen verran, että tietyt asiat venäläisyydessä ärsyttää, mikä on taas edesauttanut suomalaistumaan lisää. Venäjän kieltä pyrin puhumaan lapsilleni, mutta kulttuurin opettaminen taitaa jäädä babushkalle ja muille sukulaisille.


Pidän tällä hetkellä tärkeimpänä, että omat lapseni kokevat itsensä suomalaiseksi. Toissijaista on se, että lapset arvostaisivat myös juuriaan. Toivon, että lapsillani tulee aina olemaan samanlaiset lähtökohdat harrastuksiin, koulutukseen ja työelämään kuin ikätovereillaan.

Tietyllä tapaa pidän historiaani tärkeänä, mutta pitää muistaa myös syntymävaltion olevan hajonnut, ja 1990-luvun Venäjä, jossa asuin oli kertomusten mukaan kamala. Olen onnellinen asuessani Suomessa tuoreen perheeni kanssa.

Olen kai myös kiitollinen Mauno Koivistolle, joka mahdollisti aikoinaan muuttoni tähän ihanaan maahan.

M

3 kommenttia :

  1. Tekstisi oli mieluista luettavaa. Suomessa on tapana huomioida jokainen ulkomaalaistaustainen henkilö ja useimmiten nämä henkilöt joutuvat "katseen vangiksi" tai kiusatuksi, mikä on Suomalaisessa kulrtuurissa hyvin tyypillistä, ihon väristä puhumattakaan, muualla Euroopassa ollaan avoimempia ja jokaista kohdellaan tasavertaisempana, mistä tämä johtuu? Kuinka Venäjällä menee? Lisäksi on hienoa että opetat lapsille Suomea sekä Venäjää, sillä kielitaitojen oppimininen on rikkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuisemmalla iällä tuntuu, ettei tuo kiusaaminen ole enää niin suurta Suomen ollessa koko ajan monikansallisempi. Voi kuitenkin olla, etten ole kokemassa asiaa enää 8-vuotiaana.

      Venäjällä kai menee koko ajan paremmin, mutta kuilu suomalaisen ja venäläisen elämän välillä ei ole kadonnut minnekään.

      Poista

Arkisto