SIIRAPPINEN ONNI



On kulunut tovi. En tiedä syyttäisikö väsymystä, kiirettä, laiskuutta, ajanpuutetta vai ihan vaan syksyä. Oikeastaan en syytä ketään vaan kiitän. Nimittäin minejä. He ovat nyt 5,5kk ikäisiä. Puoli vuotta lähenee pelottavaa vauhtia. PUOLI VUOTTA?!!!!

Viimeiset viikot ovat menneet aikalailla arkea pyörittäessä. M on käynyt arkisin töissä ja me ollaan minien kanssa opeteltu elämään jonkinsortin rytmissä. Aamulla herätään kuuden-seitsemän aikaan. Siinä syödään aamupala ja äiti juo aamukahvin. Tunnin hereillä olon jälkeen otetaan pienet aamupäivätorkut - yleensä minit nukahtavat sittereihin aamukahvin lomassa. Sen jälkeen leikitään ja pyöritään lattialla kunnes ennen puolta päivää ollaankin jo päivän The Päiväunilla, jotka kestävät muutaman tunnin. Ja taas leikitään, pyöritään, suututaan, hymyillään ja kiukutaan kunnes muutaman tunnin päästä taas nukutaan hetki. Sitten isi tuleekin jo kotiin ja rauhoitutaan illan merkeissä. Seitsemältä mennäänkin jo yöunille. Tälläisiä päiviä on yleensä viisi viikossa. Loput kaksi on viikonloppua, jolloin rytmiä jokseenkin sovelletaan kun koko perhe on koossa ja usein ollaan enemmän liikkeellä. Kyllä toki viikollakin on päiviä kun käydään ulkoilemassa, kaupungilla tai tavataan kavereita.






Nyt kun minit ovat alkaneet nukkua päivisin selkeempiä päiväunia ja vieläpä kaiken hyvän lisäksi YHTÄ AIKAA, on itsellenikin muodustunut enemmän omaa aikaa. Niin, mutta mihinkäs se menee? Lounaan syömiseen ja niihin päikkäreihin. Mikä voisi olla päivässä parempaa kuin käpertyä kahden maailman suloisimman söpöläisen viekkuun peittojen väliin ja nukahtaa siihen pieneen tuhinaan? Jaa'a. Turha varmaan todeta, että ne ovat ehdottomasti päivän parhaita hetkiä.




Minit ovat myös päivä päivältä seurallisempia. He tutkivat maailmaa, uusia ihmisiä sekä ympäröiviä asioita suurella mielenkiinnolla. Leikkiminen ei enää tarkoitakkaan sitä monotonista helistimen heiluttamista kahden vienosti hymyilevän vauvan nenän edessä. Yht'äkkiä meillä onkin hirveän hauskaa kolmistaan. Vaikka kuinka haluaisin pysäyttää ajan juuri tähän hetkeen, odotan myös innolla tulevia touhuamisia minien kasvaessa.



Joo, oikeastaan kaikki oma aikani menee joko minien kanssa touhuamiseen, nukkumiseen tai ihan vain heidän ihailemiseensa. Jotenkin päällimmäisenä mielessä on vain se, ettei näihin hetkiin enää pääse uudestaan takaisin. Voisin marmattaa valvotuista öistä ja sadasta yöherätyksestä, jotka tekevät edes muutaman tunnin yhtäjaksoisesta unipätkästä vain unelmaa, mutta ihan turhaa. Meidän on ihan hyvä just nyt just näin.




Sitä, etten muka ehdi päivän aikana laittaa pyykkejä pesukoneeseen (saatika sieltä kuivausrumpuun), tyhjentää tai täyttää tiskikonetta, imuroida tai ihan vaikka kirjoittaa blogia, voisi kait kutsua ihan vain laiskuudeksi. On kuitenkin huomattavan paljon mukavampi syyttää kiittää minejä.

Kiitos rakkaat vauvat, ettei äitillä ole tällä hetkellä mielenkiintoa oikeastaan mitään muuta asiaa kohtaa kuin teitä kohtaan. Äiti ei vain oikein vieläkään ole ymmärtänyt, että äitin sisällä kasvoi kaksi tuollaista täydellistä ihana pientä ihmisen alkua.


Siirappisesti,
N

2 kommenttia :

Arkisto