KAMALAN IHANA IMETYS





Minit täyttivät viikko sitten 6kk. Samalla aloitettiin kiinteät äidinmaidon ohella. Sitä ennen minit saivat synnärillä aluksi osin luovutettua maitoa ja hiukan korviketta. Noin viiden kuukauden kohdilla kokeilimme pari kertaa keitettyjä vihanneksia, mutta jäimme odottelemaan vielä hetkeksi ennen kiinteisiin sen suuremmin siirtymistä. Muutoin meillä on menty äidinmaidolla. PUOLI VUOTTA.



Ennen minien syntymää suhtauduin suhteellisen odotuksitta koko imetykseen. "Parhaani yritän, joten onnistuu jos onnistuu". En ollut kovinkaan kiinnostunut kartuttamaan tietoa imetyksestä ja jätinkin monet opukset vain pölyttymään kaappiin. Lähtökohtaisesti en olisi uskonut imettäväni kahta vauvaa näin pitkää. Toisin kävi.



Minit tosiaan syntyivät lopulta kiireellisellä sektiolla, oikein hyvän kokoisina, mutta molemmilla painon lasku syntymän jälkeen oli melko reipas. Maito ei todellakaan noussut yhdessä yössä "tuosta noin vaan", vaan heti leikkauksesta toettuani, alkoi aktiivinen lypsäminen ja A:n rinnalla hengailu. B oli ensimmäiset päivänsä vastasyntyneiden osastolla ja sai luovutettua äidinmaitoa alkuun nenämahaletkulla, myöhemmin pullosta. Minä lypsin kullanarvoisia pikku maitotippoja lääkemittaan ja M vei tipat B:lle muutamaa kerrosta ylemmäs. A söi rinnasta omat tippansa ja sai tuttipullosta luovutettua maitoa päälle, kun minun maitomääräni eivät alkuun riittäneet sitten mihinkään. Sairaalassa noudatettiin todella orjallisesti millimääriä ja syöttöpunnituksia. Kolmantena päivänä B pääsi minun ja A:n luokse ja jatkoin molempien imettämistä parhaani mukaan. Itse en vielä pystynyt liikkumaan, joten päivisin M hoiti pullosta lisämaidon syöttämisen ja öisin yöhoitaja.





Muutamat ensimmäiset päivät lypsin tosiaan noita ihmetippoja lääkemittoihin, joista ne lisättiin luovutetun maidon sekaan. Siitä siirryin kovasti hurisevaan sähkökäyttöisiin rintapumppuun, jonka sain sairaalahuoneeseen käyttööni. Vieläkin maitoa tuli vain korkeintaa parikymmentä milliä ja stressi sen riittämättömyydestä kasvoi. Syöttöpunnituksia tehtiin ja maito ei vain riittänyt kun samalla lääkärin määräämät millimäärät eivät täyttyneet. Ahdisti. Valvoin yöllä kahden vauvan kanssa huoneessani. Ensin punnitsin molemmat, epätoivoisesti yritin syöttää rinnalla, punnitsin uudelleen, laskin kuinka paljon lisämaitoa kumpikin tarvitsee, kutsuin yöhoitajan tuomaan maidot ja lopulta syötin vauvat vuorotellen pulloista. Syötöt ehdottomasti kolmen tunnin välein eli eipä siinä oikein muuta tullutkaan tehtyä kuin syötettyä. Syöttöjen jälkeen minit nukkumaan sairaalasänkyynsä ja rintapumppu laulamaan. Itkuhan siinä tuli kerran jos toisenkin. "Ihana imetys".




Syntymän jälkeen viidentenä aamuna jännitimme sormet ristissä aamupunnituksen tuloksia - pääsemmekö kotiin vai emme. Omaa maitoa oli alkanut tulla jo niin paljon, ettei lisämaitoja kovinkaan paljoa tarvittu. Pääsimme kotiin. Uhkailujen saattelemana sillä neuvola tulisi kahden päivän kuluttua mittaamaan painot ja jos ne eivät tarpeeksi olisi nousseet, olisi paluu sairaalalle. Pelko pyllyissä lähdimme synnäriltä lastentarvikekaupan kautta kotiin - olihan se rintapumppu saatava kotiin, ettei kaikki se maidon nostatus olisi ollut turhaa. Samalla käytiin ostamassa pari purkkia korviketta - jos maito ei riittäisikään.

Kaikki neuvoivat olemaan stressaamatta. "Kyllä kaikki sujuu kotona kun ei stressaa ja maito senkun alkaa virrata". Enpä olisi uskonut. Ensimmäiset kotipäivät meni itkua vääntäen, että painojen on nyt noustava ja maitoa tultava. Pari kertaa sekoitettiin pumpattuun maitoon vielä hiukan korvikettakin. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Kolmantena päivänä neuvolan th tuli käymään, poisti itseltäni tikit ja teki punnitukset. Molempien vauvojen painot olivat nousseet odotettua paremmin. Meiltä pääsi syvä huokaus ja korvikepurkit laitettiin kaappiin piiloon. Sen koommin ei meillä ole korviketta tarvittu. Rintapumppu on laulanut tunnin jos toisenkin, rinnalla on syöty tovi jos toinenkin ja maito on virrannut paremmin kuin uskalsin toivoa.



Tandem-imetys ei meidän kohdalla lähtenyt kovin hyvin toimimaan kun aika nopsaan ymmärsin kuinka erilaisia ruokailijoita minit ovat. A on rauhallinen ja keskittyvä tapaus kun taas siskonsa sählää, äheltää ja sepostaa, minkä syömiseltä ehtii. Ensimmäisinä kuukausina imetys oli myös haastavaa minien itkuisuuden ja vatsahuutojen takia. Syötin siis vuorotellen. Siinä sivussa jatkoin pumppaamista ja maitoa tulikin pumpulle välillä litratolkulla. Vaikeimpina koliikkiaikoina osa päivän maidoista annettiin suosiolla pullosta. Näin isä pääsi osallistumaan, mutta myös itse sain hiukan pitää päätäni kasassa huutavilta vauvoilta. Meidän tapauksessamme pullosta syöminen ei vaikuttanut millään tavalla minien imuotteeseen rinnalla ja molemmat sujuivat.

Joskus kahden kuukauden kohdalla olin jo lähes valmis heittämään hanskat lopullisesti tiskiin ja jättää koko imetyksen. Tuntui, että imetys oli yhtä huutoa ja hermostuneen vauvan rauhoittelua. Ja sen perään toisen huutavan vauvan rauhoittelua. Tavallaan lopettaminen ei kuitenkaan ollut edes vaihtoehto kun maitoa tuli tosiaan jopa yli omien tarpeiden.

Kolmen kuukauden jälkeen minit alkoivat rauhoittua ja imetyksestä tulla stressittömämpää. M palasi töihin, eikä enää ollut auttamassa syötöissä, joten itselleni toki helpompi vaihtoehto oli imettää, eikä lämmitellä jääkaapista maitopulloja. Pikkuhiljaa minien kasvaessa tuli tandem-imetyksestäkin helpompaa ja yhteisistä ruokahetkistä päivällä normaaleja. Vihdoin kaikki alkoivat pikkuhiljaa nauttia imetyshetkistä ja itse koin suurta onnistumisen tunnetta.



Meillä imetykseen ei ole liittynyt maidon nousun ja koliikkiajan lisäksi mitään ongelmia. En ole tarvinnut nännivoiteita, molemmat oppivat imuotteen automaattisesti, eikä syömisessä ole muutenkaan ollut mitään pulmia. Muutama kivulias tiehyttukos on osunut kohdalle, mutta niistäkin on selvitty hieromalla, lypsämällä, pumppaamalla, imettämällä ja tuota samaa kaavaa toistaen yötä päivää. Rintatulehdukseen saakka ei ne eivät ole äityneet.

Monesti olen toki miettiny, että mitä jos... Mitä jos kohdalle olisikin osunut suurempia vaikeuksia tai maito ei yksinkertaisesti olisikaan riittänyt? Oikeastaan, mitä sitten? Sitten olisimme syöneet puoli vuotta korviketta, mutta nälkää ei kukaan olisi nähnyt. Ne hetket, jotka olen hiki hatussa tuskastellut rintaraivareiden kanssa, olisi luultavasti korvautuneet pullohulinoilla tai maidonlämmittämisestä johtuvan huudon kuuntelemisella.



Voin ylpeästi myöntää, että olen ylpeä saavutuksestani imettää kahta nälkäistä vauvaa samanaikaisesti. Olen suurella jännityksellä odottanut, perivätkö lapseni minun allergiani (ja niitä muuten riittää), mutta vielä ei mitään ole ilmennyt. Toivon, että äidinmaito on auttanut edes hiukan tuossakin asiassa. Ja ovathan minun ja vauvojen kahdenkeskiset imetyshetket myös niitä yksiä ainoita hetkiä, kun olen lähekkäin ja annan huomiota vain toiselle heistä (joskin useasti joudun sivusilmällä tarkkailemaan toisen menoja ja viihdyttämään häntä...).



Meidän imetystaival ei todellakaan ole vielä ohi. Jatkamme uljaina eteenpäin vaikka ruokavalioon kuuluu nyt paljon muutakin. Saa nähdä missä vaiheessa luovun jokapäiväisestä pumppaamisesta, sillä pakastin alkaa jo pikkuhiljaa täyttyä maitopurnukoista ja -pusseista.


Kuvissa minien rakastama Raskauskeijun imetyskoru.


N

PS. B:n kasvoissa näkyvät taisteluarvet eivät suinkaan ole veljen kynsistä vaan ihan neidin omaa kädenjälkeä. Turha syyttää veikkaa (tällä kertaa).....

2 kommenttia :

  1. vau! oon aina miettinyt onnistuuko täysimetys kahden kanssa, vaikka kaikissa oppaissa lukee että onnistuu, silti oon ollut epäileväinen (varmaan siksi kun ei ole omaa kokemusta :D) mutta upeaa ja voin vain kuvitella nuo onnistumisen tunteet! ootte söpöjä :)

    VastaaPoista
  2. Vautsi, ja onnittelut tähän astisesta imetystaipaleesta! Sukulaiselle syntyi juuri kaksoset, ja kauhean sitkeässä kuulostaisi monilla olevan ajatus, että ainakaan kahdelle ei maitoa voisi riittää. Imettäähän monet eri ikäisiä lapsosiakin yhtä aikaa! :) Onneksi nykyään on koko ajan enemmän aiheesta tietoa, noiden vanhojen uskomuksien sijaan.
    Oma minimaitoilija on 1v2kk :)

    VastaaPoista

Arkisto