JARRUT ALLE


Ylös. Noin kuukausi sitten seitsenkuinen B yllätti totaalisesti kivuten tuosta noin vaan seisaalleen sohvan selkänojaa vasten. Muutaman kerran hieroin silmiäni ja mietin, että nytkö se alkaa. Pari viikkoa tuosta ja löysin parivaljakon yhdessä töröttämässä pinnasängyn laitaa vasten. Olin mennyt pesemään käsiä ja minit tietenkin uskoivat minun hyljänneen heidät, joten oli siinä velikin ottanut mallia siskosta ja kammennut itsensä ylös. Jeah.



B on jo hetken ajan kontannut taidokkaasti (ja vähän turhankin nopeasti). A onneksi äidin mieliksi ottaa tämän liikkeellelähdön hiukan rauhallisemmin ja on tähän saakka tyytynyt ryömimään. Nyt kuitenkin jo hetken hänkin treenaillut konttausta ja ottaakin jo muutamia "askelia" polvillaan. Hirveä hinku olisi nousta ylös.



Tavallaan sitä niin haluaisi, että minit oppisivat ja kova harjoittelu toisi tulosta, mutta kyllähän se on vähän haikeaakin. Ei meillä enää ole sängyssä paikoillaan loikoilevia vastasyntyneitä vaan kaksi kovaa vauhtia taaperoikää lähestyvää isoa vauvaa. 





Kaikki nämä uudet taidot ovat tuoneet mukanaan myös paljon kiukkua, kireitä hermoja ja turhautuneita itkunpuuskia. On se rankkaa, kun heti ei voi osata. Pitäisi treenata. Minien fyysisesti ja vanhempien henkisesti hermojaan.





Kuvat ovat tavallaan hiukan harhaanjohtavia. Meillä ei ikinä käytetä sukkahousuja housuina - eiväthän ne housut ole. MUTTA:

Saimme Instagram-yhteistyön kautta testiin GoBabyGolta konttaussukkahousut sekä -sukat. Rehellisesti, ilman kyseistä yhteistyötä, en olisi luultavasti edes kokeillut jarrusukkiksia. Mehän ollaan puolet päivästä kotona muutenkin vaippasillaan ja loppuaika ihan kunnon vaatteissa. Nämä saatuamme ovat minit kuitenkin päivisin nyt olleet näissä näpsäköissä treenivaatteissaan, jotka tukevat minien harjoituksia. Ja tukevat kyllä horjuvia pikkujalkoja ihan kirjaimellisestikin.


Jatkamme siis harjoittelua - jarrujen kera.

N

1 kommentti :

  1. Ah, tuo on niin ihanaa ja samalla kamalaa aikaa. Olin itse aika onnellinen, kun meidän tytön ryömiminen vain odotutti itseään, sillä se tarkoitti sitä, että minulla olisi vielä vauva. Sitten hän yllättäen tajusi sen ryömimisen, malttoi sitä puolitoista viikkoa ja lähti konttaamaan. Nyt meillä sitten jo kävellään ja minä mietin, kuka vei meidän vauvan.

    VastaaPoista

Arkisto