JUHANNUS TUKHOLMASSA








Tehtiin perheenä pieni kesälomareissu ei niin kesäiseen aikaan eli juhannuksena. Pakkasimme tilavan (...) perheautomme (... Opel Corsa) matkatavaroilla ja tuplarattailla, jonka jälkeen itse ahtauduimme menopeliinmukaan. Tapamme mukaan reissuun lähdettiin erittäin extempore ja ajomatkalla suunnitelmat suunnata Tamperetta kohti vaihtuivatkin Linnanmäkeen ja aikaisempaan laivaan kohti Tukholmaa.







Koska meillä, eikä lähipiirillämme ei ole mökkejä, tuntuu kaupunkijuhannuksen viettäminen lasten kanssa e r i t t ä i n tylsältä. Ollaan joskus ennen lapsia käyty yhdessä Tukholmassa juhannuksena ja tuntui huomattavasti hauskemmalta (perheen näkökulmasta) lähteä sinne. Skansenin ulkoilmamuseossa nimittäin on kiva juhannusfiilis koko viikonlopun ajan - myös päivällä.

Noh, silleen jos minä, aina kaikkea mahdollisimman positiivisesta vinkkelistä katsova mama, mietin niin eihän se mikään rennoin reissu todellakaan ollut. Oikeastaan rento ainoastaan muutaman nopeasti ohikiitävän hetken ajan. Mutta oli meillä silti ihan hauskaa - välillä. Ja kokemushan tämäkin oli taas. Rikastutti meitä jne jne jne.

Aloitettiin tosiaan reissu juhannusta edeltävänä keskiviikkona. Ajeltiin Lintsille kuluttamaan aikaa ja syömään ennen laivaan siirtymistä. Minit nukkuivat päikkärit autossa ja olivat koko päivän supertyytyväisiä. Illalla kierreltiin laivan leikkipaikat ennen hyttiin nukkumaan menoa. Kaikki nukuttiin erittäin hyvät ja sikeät unet laivan hyrinässä ja tärinässä.







Hotelli oltiin varattu hiukan Tukholman ulkopuolelta lähijunan varrelta. Valinta osoittautui erittäin hyväksi sillä junalla liikkuminen oli kätevää rattaiden kanssa ja mineille riittii tekemistä hotellihuoneessa ikkunan äärellä junia tuijotellen.

Paikan päällä emme tehneet mitään kovin erikoista. Olimme, kävelimme ja kiertelimme. Emme etukäteen rehellisesti olleet edes tajunnut lähes kaikkine paikkojen olleen kiinni jo perjantainakin. Onneksi suurempia suunnitelmia ei ollut, joten stressiä sen suhteen ei tullut. MUTTA jos ensimmäisenä päivänä tuntui, että minit ovat taas superreippaita ja sopeutuvaisia, mureni tuo käsite melkoisen nopeasti kun reissu eteni. Yhtään kaunistelematta en muista milloin he olisivat olleet viimeeksi n i i i i i n raskaita. Ekoina päivinä ei tajuttu mennä hotelliin nukkumaan päikkäreitä, eivätkä minityypit suostuneet rattaissakaan nukkua. Joten riemuhan siitä repesi. Ja hermot itse kullakin vuorotellen.











Lauantaina oli tarkoitus mennä sinne Skanseniin. Ajankohtana aamupäivä, jotta päikkärit päästäisiin nukkumaan takaisin hotelliin - virheistämme oppineena. Reissu oli kovin onnistunut ja minit riemuitsivat kaikista possuista, hanhista ja muista enemmän ja vähemmän karvaisista eläimistä. Voidaan kyllä suositella paikkaa myös muille! Tällä kertaa rajoja kokeilevat minit saivat nauttia käynnistä rattaista käsin, mutta kävellen olisi toki saanut enemmän irti jos olisi käynyt myös erinäisissä sisätiloissa!

















Päiväunien jälkeen ajeltiinkin autolla Sigtunaan, joka on Ruotsin vanhin kaupunki. Sielläkin olemme käyneet jo aiemmin muutaman kerran, mutta lasten kanssa aurinkoisessa rantakaupungissa käpöttely oli rauhoittavaa kaiken häslingin jälkeen. KUNNES jatkoimme matkaa Arlandan lentokentän lähettyville bongaamaan lentokoneita, joita minit junien, traktorien ja linja-autojen lisäksi rakastavat. Muuten kiva juttu, mutta A oksensi ensin ulos ja juuri ennen hotelliin pääsyä, hotellin pihassa autoon. En nyt enempää halua avata näittä oksu-kakka-juttuja, mutta olipahan ilta :-D












Sunnuntaina tunnusteltiinkin vointeja, kierreltiin Tukholmaa ja leikittiin Södermalmissa leikkipaikalla pariinkin otteeseen. Reissu oli mitä ilmeisimmin ollut tarpeeksi antoisa sillä kotimatka kuulosti tuossa vaiheessa jo ihan kivalta vaihtoehdolta ja maanantaina palattiinkin kotiin.

Seuraavat päivät meni M:lla lomanjälkeiskrapulassa ja kotiutumisessa. Olipahan reissu. Mutta millon lähdetään uudestaan?!

-N-

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Arkisto