MUOTOKUVIA JA RAUHALLISIA HETKIÄ







Meidän kesäloma tosiaan on pitkä. Kesäkuun alusta elokuun puoleen väliin. Tai siis "loma", sillä tälle ajalle mahtuu paaaaaljon työtä valokuvauksen osalla. Arkena olemme silti pääsääntöisesti porukalla. Kauniina kesäpäivinä ollaan toki oltu paljon ulkona, muun muassa rannalla tai pyöräilemässä. Mutta sitten on niitä päiviä kun taivaan lisäksi myös mieliala taittaa sävyiltään erittäin tummanharmaaseen.

Tälläisinä päivinä me pyörimme kotisohvalla, voivottelemme elämää ja mietimme, että osaispa sitä vaan tehhä jotain tai lähteä jonnekin. Puolet päivästä menee voivotellessa. Ähhh ja ahhhh ja argghht kun ei meinaa jaksaa, mutta kotonakin seinät alkaa pikkuhiljaa kaatua päälle nelihenkisellä porukallamme.

Yleensä juuri ennen suurimman kotonaoloahdistus-kriisin alkua, päätämme kasata kimpsut ja kampsut ja suunnata johonkin ulos. Monesti pakkautumisvaiheessa kriisi äityy jo seuraavalle tasolle ja lopulta ulos päästessä koko porukalla on niin henkinen kuin kirjaimellinenkin hiki.

TAI SITTEN joskus harvoina, mutta merkityksellisinä hetkinä kaikki ahdistus kaikkoaa ja huomaamme, että aika kuluu kuin siivillä kenenkään kiukuttelematta. Ensimmäisenä sitä miettii, että ei hitsi, miksei meillä ole aina tälläistä. Vasta kohta tajuaa, että tästä on nautittava just nyt.




Ne on niitä hetkiä kun tuntuu, että koko elämän onnellisuus on just tässä ja nyt. Hymysuita ja tyytyväisiä kasvoja. Rakastavia ilmeitä. Puolin ja toisin. Omien hermojen tuntee olevan ainankin miljoona kertaa pidemmät ja joustavammat kuin normaalisti. Tuntuu, että on hölmö kun pitää tätä elämää välillä niin haastavana.




Tälläisinä hetkinä sitä monesti myös joustaa. Saatetaan tehdä jotain normaalista poikkeavaa - kuten valokuvata vanhempien kameroilla. Mutta kukaan ei heittele tavaroita ja revi niitä kaverin kädestä. Kaikki vain keskittyvät olemiseen, joten miksipä ei?






Meillä näihin hetkiin kuuluu toki myös minien keskenään oleminen. He leikkivät yhdessä, kikattavat ja halivat. Silleen, että sydän lepää ja miltei voi unohtaa ne kaikki aiemmat riitatilanteet ja uhmakohtaukset, joiden kanssa on taisteltu viime viikot. Ah.


....


Kunnes ensimmäiset merkit kyllästymisestä alkavat herätä esiin ja suuntaamme pika-pikaa eteiseen pukemaan vaatetta päälle. Pieni vaunulenkki ja ruoka ei tekisikään ollenkaan huonoa. Että hopihopi ja ulos!







Ja sitten vielä loppuun minien päivällä kuvaamat muotokuvat toisistaan. Tästä se lähtee:


-N-

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Arkisto